Tämä vuosi on alkanut oikein sattumien summalla. Tietokonekurssit. Tulin myöhässä, joten istuinpaikkoja ei ollut kuin muutama. Reunapaikat olivat varattuja eli menin päättäväisesti kohti ensimmäistä tyhjää keskipaikkaa. Hei, sanoi iloinen vierustoveri. Hei, vastasin. Oltiinkin tuttuja keväiseltä valmennuskurssilta. Hei, jatkoi toinen iloinen…
Se oli kaunis sunnuntainen iltapäivä. Äiti tarvitsi poikkeuksellisesti apua. Vieressä kulkijan, kun yksin kävely vähän jännitti. Lähimuistissa oli huippauskohtaukset ja epätasapaino. Minua harmitti. Peruin ulkoilusuunnitelmat ja suuntasin Munkkaan. Harmitti vähemmän. Munkkaan eikä sairaalaan. Kävelyn jälkeen ostarille: ärrä ja kauppa.…
Pala kurkussa oli niin iso, ettei sitä voinut nielaista tai oksentaa. Se oli jumissa. Itketti, mutta ei niin, että se olisi tullut sisältä päin. Tunsin kyyneleet vaan en helpotusta. En jaksanut edes nenäliinaa kaivaa. Ja just äsken olin ollut vapaa…
Onpas laatikko nuhruisen tuntuinen. Aivan kuin se olisi kastunut. Onkohan tänne satanut tai jotenkin kosteutta päässyt? Vai muutto. Sekö tämän teki. Saas nähdä miten mun ukkojen laita on.... Tällaisia mietiskelin, kun joulun alla menin ullakolle hakemaan koristelaatikoitani. Jes. Monikko.…
Voi ei. Taas on joltain jäänyt hissin veräjä raolleen. Ei, nyt se onkin ovi. Siis kuka on näin huolimaton? Siinä aamumurheeni, kun astuin huoneiston ovesta rappuun. Hissin valo palaa, vaikka rappu on kuin musta-aukko. Kai sen huomaisi, jos hissistä ulos…
Itkuhan siinä tuli. Tunteet menivät ylösalaisin. Kuulo terästyi, ruumis jäykistyi. Sitä katsoi tarkasti, mutta välillä oli oltava silmät ummessa. Visusti. Melu, räiske ja usvasta nouseva äänetön humina tai vain elämisen äänet. Halatessa vaatteiden rohina. Kaverillinen olkapään taputus. Suudelman lämmin kosketus.…
"Meillä oli hyvä anoppi", kaikui salissa hellästi ja arvokkaasti. Ja sitten purskahdin itkuun. Se oli minusta yksi koskettavimmista ja lämpimimmistä hetkistä omassa elämässäni. Olin muistotilaisuudessa ja alkamassa oli adressien lukeminen. Kaksi komeaa ja ryhdikästä miestä seisoi pitkien pöytien edessä.…
Mua ihan itkettää. Sun lähellä on niin lämmin olla. Miten, siis miten sä niin tunnet, ihmettelin. Olen näitä enkeli-ihmisiä. Näen ja tunnen enkelesi. Se hymyilee meille.... Olin kirjamessuilla pinkkipunasävyisellä ständilläni. Tapasin tuttuja ja vähemmän tuttuja. Kaikki ihania. Tuntematon enkeli-ihminen oli yksi…
Rohkea. Avoin . Rehellinen. Se herätti tunteita. Vihaa, suuttumista,ahdistusta, iloa ja toivoa. Selvieytymis- tai/ja kasvutarina. Rakkaus ei aina riitä. Toinen voi sen todella mitätöidä. Mutta itse voi aina rakastaa! Suosittelen! Helpolla, ymmärrettävällä kielellä kuvattu haasteellisten ja näkymättömien imiöiden sekamelska, joka…
Eiku.. uusi yritys.... Eiku...taas.....sit uusiksi... Näin meni useamman kerran, kun kuvittaja teki kansikuvaani. Kirjaimet venkoilivat. Sit paloi kuvittajan hihat ja otsikko sai ylimääräisen sanan. Ja sanaan taisi tarttua osa tekstitaitajan menneistä vuosista. Suututti. Ja vi...ti. Syntyi työnimi, jonka pitkään ajattelin…