Uinuvat prinssit

Onpas laatikko nuhruisen tuntuinen.

Aivan kuin se olisi kastunut. Onkohan tänne satanut tai jotenkin kosteutta päässyt?

Vai muutto. Sekö tämän teki. Saas nähdä miten mun ukkojen laita on….

 

Tällaisia mietiskelin, kun joulun alla menin ullakolle hakemaan koristelaatikoitani. Jes. Monikko.

Minulle se oli kova jutta. Naurettavaa. Ehkä.  Turhanpäiväistä. Sitäkin.

Mutta se, että jouduin osasta jouluesineistäni luopumaan, oli minulle julmetun kova kohtalo.

En osannut valita. En halunnut luopua. En voinut päästää irti. Lahjoin siihen hommaan tyttären.

Entisen talon sen seitsemän laatikkoa ja puol tusinaa muuta pussukkaa ei  mahtunut tähän osoitteeseen.

Oli vain jatkettava elämää tarinoilla, eikä kaikilla tavaroilla. Enää on neljä laatikkoa jäljellä.

 

Nyt oli kohtalon hetket. Viime jouluna en hennonnut ullakolla käydä, mutta tänä jouluna kävin.

Laatikot auki ja suu ylläreistä ympyräisenä. Tuttuus tulvi tunteisiin, vaan ei saanut kyyneliin. Jipii.

 

Sieltähän ne mun vanhat ukkokullat löytyivät. Ne mun rakkaimmat  jouluesineeni. Sen tytär tiesi.

Euroopan joulutoreilta hankitut aidot,  painavat ja puiset pähkinänsärkijät.

Sekä kulahtaneen laatikon arvoitus.  The Ice Rink Rockefeller Center

New York City oli siirtynyt paikoiltaan isossa lumipallokuplassaan ja neste valunut laatikkoon.

Tiedä milloin ja miten; paikallinen maanjärjestys, ehkäpä, joka oli jo menneen talven lumia.

Kuten ne jälkeen jääneet tontut ja enkelitkin. Ja neljä laatikkoa. Nyt pyrin saamaan koristeet kahteen.

 

Katselin ukkojani lämmöllä samalla kun avasin niiden alkuperäispaketteja.

Vähän löytyi vielä kuivunutta lumisadetta. Hellästi kaikkia pölyistä pyyhkäisin.

Voi, eihän nämä ole ukkoja vaan uinuvia prinssejä, tuumin ja suukotin kutakin.  Ajatuksin. <3

 

Sellaista se joulu teettää. Lapsenmieltä. Ja uusi vuosi tuo uudet toiveet.

Jos vaikka sen elävän prinssinkin.

 

Super onnellista uutta vuotta 2018!