Rappuset

Välillä olo on kuin olisi rappusten keskiosassa eikä oikein tiedä suuntaa mihin jatkaa.

Takaisin päin ei viitsisi mennä, kun jo sieltä tuli.

Eteenpäin olisi mentävä, kun sinne aikoi.

Mutta. Entä jos takana onkin jotain, mikä vielä häiritsee, epäilyttää tai arveluttaa?

Onko se vanhojen muistelua, kaivelua tai märehtemistä?

+++

Tänä kesänä on menneisyydestä pumpsahtanut kaikenlaista.

Sellaista, jonka olin jo kuvitellut taakse jättäneeni.

Mutta ei, sieltä niitä sinkoili vihjaillen, selventäen ja merkitystä antaen.

Joskus vähän mieltä sekoittaen.

Suoraan ja toisten välityksellä.

Uutta tai jotain mitä olin arvellut, mutta en ollut saanut varmistusta.

+++

Mietin, enkö koskaan pääse eteenpäin?

Ja totesin, että nyt vasta pääsen. Aimo harppauksin enkä babysteps.

+++

Joskus on palattava takaisin, jotta voi taas jatkaa matkaa.

Eikä se ole märehtimistä, se on kirkastamista. Jos siitä pääsee eteenpäin.

+++

Olin tänä kesänä taas parin vuoden tauon jälkeen Stadikalla.

Yleensä käyn altaassa ja häivyn. Pesuhuoneen kautta.

Tänä vuonna kiipesin yleisölehterille tunnin juoksun jälkeen.

Vilvoittelin ja katselin. Perspektiivi oli erilainen.

Se että altaassa näet vain altaanreunan, ylhäältä näet kokonaisuuden.

+++

Menin takaisin. Ihan altaaseen asti.

Vedin yhden kierroksen. 100m, sillä yksi sivu on 50m.

Se tuntui hienolta. Erilaiselta.

+++

Ylhäältä kaikki näytti suurelta, altaassa vain altaanmitalta.

Kannatti palata.  Vain altaanmitta tuntui nyt suurelta saavutukselta.

Se ilahdutti. Jopa vähän yllätti.

Ja kannusti jatkamaan eteenpäin.