Oma aika

”Varo mitä toivot. Saat sen.”

Luin tuon jostain.

Oli ajanjakso, kun toivoin omaa aikaa. Paljon, vain omaa aikaa.

Nyt sitä on. Paljon.

+++

Haaveilin ex-tempore tempauksista.

Vailla aikataulua olemisesta.

Vasten yleistä ev.luterilaista ajatusta, loikoilusta keskellä päivää.

Tai keskipäivään.

Ilman sitoumusten ja vaatimusten painoa.

Halusin vapaata leijuntaa.

Sain sen.

+++

Nyt olen leijunut, loikoillut, nukkunut pitkään ja lähtenyt liikkeelle silloin kuin huvittaa.

Nauttinut kulttuurista, kävelytien tutkimattomista poluista ja lukenut yömyöhään.

Tai kirjoittanut aamuvarhain ja pyöräillyt kaupungin lämpimässä yössä vailla odotusta ja kellonaikaa.

+++

Ajatukset muuttuvat.

Olen iloinen, että ajatuksilla on voimaa.

Kiitollisuus toiveen toteutumisesta on päällimmäisenä.

Mutta.

+++

Eilen oli taas omaa aikaa.

Lähdin ex-tempore ulkoilmaleffaan Espoon Tapiolaan.

Amélie. Iki-ihana, vaikka jo 20 vuotta vanha.

Ei ollut aikataulua ja kukaan ei odottanut, kun elokuun illassa poljin kotiin.

+++

”Varo mitä toivot: valitse päämääräsi huolella.”

Luin tuon nyt myöhemmin.

Nyt toivon tasapainoa.

Omaa aikaa ja seuraa.

Kaikista eniten sitä, että joku odottaisi. Juuri minua.

Ja meillä olisi yhteinen aikataulu. Ainakin osaksi.

+++

Lämpimiä elokuun viimeisiä päiviä.