Limoncello

Olihan siitä aikaa. Pikalaskulla jotakuinkin 26 vuotta.’

Ilta oli pimeä. Tuuli oli lämmin ja tervetullut helteisen päivän jälkeen.

Istuttiin hotellin terassilla iltaruokailun jälkeen.

Me. Pieni perhe. Pappa, mamma ja nukkuva tytär rattaissa.

Tai minä, sinä ja hän. Lomalaiset.

Se oli ensimmäinen kerta kun maistoin kitkerän makeaa limoncellaa.

+++

Ilta-ateria oli ollut makoisa.

Aluksi pastaa, sitten kalaa ja lopuksi hedelmiä.

Tupla espresso, ei capuccino, ei missään nimessä, ei illalla. Ja vieressä makea kahvinpapu.

Siinä sitruunapuiden juurella ja vuoren rinteellä istuessa, Gardajärvelle katsoessa, keittiö toi tervehdyksensä.

Sitruunasorbetti ja sen päälle kaadettu limoncello. Paikallista. Keltaisen sameaa ja vahvaa.

Ai että se oli hyvää. Se hetki. Se tunnelma. Se maku.

Sen muistaa.

+++

Tänä kesänä Suomen sää on ollut kuin Välimerellä.

Päivät kuumia, illat lämpimiä ja jos edes vähän on tuullut, se on ollut kuin suudelma.

Kostea, pehmeä ja mukava. Kiihkeys on puuttunut, se on ollut vain mukava. On ollut niin kuuma.

Ja terasseilla on tullut istuttua. Ystäväni, läheiseni ja minä.

+++

Toissapäivänä istuin nuorimmaiseni kanssa Meripaviljongin terassilla.

Hieno päivä, kaunis ilta ja suihkulähde sulostutti hetkeämme.

Baarimikko ehdotti kestosuosikin, Aperol spritzin, tilalle Limoncello Spritziä.

En muista koska olin sitä viimeksi nauttinut. Tyttö tiesi heti juoman.

Sitrustrendi on nousussa. Juomassa kuin juomassa.

Oli hyvä valinta. Raikas ja piristävä. Minulle muistoja tuova.

+++

Kerroin muistoni ja sen matkan matkamuiston. Seuralaiseni eli nuorimmaiseni.

+++

Se hetki. Se tunnelma. Se maku. Se seura. Sen muistaa. Aina.

Se oli aivan maagisen ihanaa. Jotain jota ei joskus ollut oli nyt vieressäni.

Elävänä. Aikuisena. Ihanana. Kauniina. Mun tyttärenä.

Vanhempi tytär sai kuvan juomista, kun ei voinut olla mukana.

Mutta ensi kerralla. Mun tyttärien kanssa.

Limoncellot. Cin-Cin.

+++

Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä.