Pensionaatti

Kesä on ollut taas ihana ja jatkuu vain…

Yllätyksiä, traditioita ja uusia juttuja.

Tuttuja ja tutun tuttuja. Jaffaa kalliolla, rantaveden loisketta ja skumppaa laiturilla.

Kaikkea kivaa ja ihanaa. Hyvien ihmisten parissa. Rentojen ja helppojen juttujen ääreellä.

Ja hiljaisuutta. Yksin, yhdessä ja vähän erillään, mutta joukossa.

+++

Mantra; mulla ei ole mökkiä, mulla ei ole autoa, katosi jo ennen kuin ilmestyi.

Viime vuonna se mielessä vielä käväisi. Useasti.

Tänä vuonna sen on peitonnut c’est la vie -mentaliteetti.

Ja vietävän hyvin on mennyt.

+++

Joutenolo on mun lempipuuhaa. Aikaa on ollut.

Ex-tempore -jutut ovat nastoja. Aikaa on ollut

Ja kyläillä tutuilla sen kaksi, maksimi kolme yötä. Aikaa on ollut. Ja kutsuja olen saanut.

+++

Olo on ollut kuin Tsehovin kirjoissa.

Puistoja, piknikiä, kukkakuppeja ja valkoisia pitsiliinoja.

Ei hiljaista draamaa ja ohipuhumista, mutta puittee; ne ovat suoraan sieltä.

+++

Porvoossa istuin kauniin puutalon kuistilla.

Luin kirjaa ja katselin ympärilleni.

Kukin touhusi omiaan, iltapala oli syöty ja kaikilla oli edessään jotain mistä piti.

Oli rauhallista. Kuin pensionaatissa.

+++

Sellaista mun elämä on ollut kodin ulkopuolella.

Aurinko on paistanut, paikat ovat vaihtuneet, mutta ihmisten perusolemus on ollut sama.

Ollaan yhdessä tai/ja omissa oloissa, rakennetaan keveät raamit ja nautitaan.

Vietetään pensionaattielämää. Ainakin näin vieraan näkökulmasta,

Se on mun luksusta. Ihan superluksusta.

+++

Lempeän lämpöistä heinäkuuta.