Yökylässä

“Voi että noita pieniä ruskeita varpuliineja. Suloisen tytön suloisia varpaita. Mä olen tuollaisen saanut. Sellainen likka on lähelleni tuotu. Ja hän haluaa luokseni tulla. Ei tarpeesta, ei pelosta, ei sanattomasta tai sanallisesta vaatimuksesta vaan ihan omasta halustaan”, ajattelen.

Katse ja hipaisu. Varpaille lentosuukko, päätä ei peiton alta näekään ja hiljainen pariovien sulkeminen.

Mamman ja lapsen aamurytmi on erilainen.

+++

On taas se aika vuodesta kun kyläillään. Jäädään ihan yöksi.

Sukuloidaan, käydään ystävien mökeillä tai vieraillaan muuten vain toisella paikkakunnalla.

On ollut ihanaa olla tervetullut ja lähtiessään kuulla sanat Tervetuloa uudestaan.

+++

Jokaisella on omat tapansa.

Haluaisi auttaa, mutta ei tiedä miten. Haluaisi osallistua, mutta teenkö oikein.

Ajatuksia omassa päässä, harvoin emännän ja/tai isännän.

Onneksi ruokaa voi yhdessä tehdä. Kattaa, rapsuttaa ja pestä.

Ja vain olla. Se kai se on, se vierailun päätarkoitus. Olla yhdessä.

+++

Sitten on lapset. Isotkin, kotoa pois muuttaneet ja hienosti omillaan pärjäävät.

Saa helliä. Saa lelliä. Saa noutaa ja hakea.

Silloin kun ovat yökylässä.

Eikä mikään haittaa tai rasita.

Tosin ei muutkaan yövieraat. Palvelu- ja tunnetaso ovat kyllä eri kuin omalle pesueelle.

+++

Mutta aika aikansa kutakin.

“Kolmantena päivänä alkaa kalakin haista”, on hyvä sanonta vierailulle.

Silloin on aika lähteä. Vieras tutuilta ja jopa aikuinen lapsi mammaltaan.

+++

Tytär kiitti ja ajatteli tulevansa taas talvella. Yökylään.

Ehkä saan aikaisemmin toisen tyttären.

Ja taas lähden. Kylään. Hankoon. Kahdeksi yöksi ja kolmeksi päiväksi.

Aurinkoista heinäkuuta!