Kirjan synnytys

Aloitin kirjoittaa blogiani joulukuussa 2012.

Kirjoittelin vain ja suurin rohkeus oli, että ne julkaisin.

Olin täyttänyt 50v ja se soi mielessäni sävelin: vapaus.

En tiedä miksi, mutta siksi julkaisin. Sillai pelotta, antaa mennä -mentaliteetillä.

Kaipa se oli sisälläni kytevä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve.

Se sellainen, mitä ei tiedosta, mutta josta jotain vahingossa pulpahtaa esille.

Aiheet vaihtuvat, kun elämään tulee muutoksia.

Kun blogeja näin jälkikäteen lukee, vaihtelee mieleni myötähäpeästä kunnioitukseen.

Siis ihan omista teksteistä. On ne niin avoimia.

Ja löytyypä sieltä oivalluksia, joista itsekin ihmettelee, että mistä ne ovat kummunneet.

Nyt on edessä blogitekstien kategorointi ja viitesanojen lisäys.

Siinä on oma hommansa. Mutta se on mielekästä touhua.

Löytyvät sitten paremmin aihepiireittäin luettavaksi.

Tekstit ovat olleet alkusysäys kirjalleni.

Silti sen työmäärä on ollut yllätys ja kirjoituksen myötä tulleet tunnetyrskyt.

Ihan kuumeen nostivat. Ja ripulin.

Tätä opusta on synnytetty pitkään, hartaasti ja kivuliaasti!

Kirjan luominen on kokonaisvaltainen juttu.

Siihen tarvitaan aihe, henkilöt ja miten ne sanoitat.

Kirjoittajan ja lukijan suhde on lukijasta kiinni.

Tulkinta on lukijan. Kirjoittaja voi tehdä parhaansa välittääkseen omansa.

Näillä eväillä mennään. Apujoukot ovat olleet mahtavat.

Lopputekniikka on haastavaa, mutta eiköhän siitäkin selvitä.

Nimi askarruttaa, joten nukun vielä yhden yön ennen päätöstä.

Se saattaa olla raflaava, mutta se on kaiken kertova.

Taidan valita sen mielipiteitä jakavan. Se kiehtoo.

Tämä projekti on ollut rohkeinta mitä olen ikinä tehnyt.

Rehellistä ja intohimoista evö.

Ehdottomasti huomion ja kirjoittamisen arvoinen tarina. Minusta.

Ekalle sivulle ajattelin laittaa tekstin: Tyttärilleni.

Mutta eiköhän he sen jo muutenkin tiedä. Mun ihanuudet.

Syksyn vinkki kaikille.

Kirjoittakaa. Ajatuksia, satuja, reseptejä, maisemakuvia, ihan mitä tahansa.

Se on ihanaa. Vapauttavaa. Vaikka olisit alle 50v.