Haava

Auts…

Samperi. Toisille sanon; keskity, jottei tule vahinkoa.

Mutta itse. No, silloin tällöin teen asioita ns.ohimennen.

Niin kuin sinä päivänä ennen joulua, kun laitoin pellin uuniin ilman uunihanskaa.

Oikein sihisi, kun kämmenselkä käväisi tulikuumassa vastuksessa. Shhh.

Sattuihan se. Ihan pirusti.

+++

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Kun elää.

Aina ei voi varoa tai mennä säästöliekillä. Ei vain voi.

Kannatan intuitiota, raameja, anna mennä meininkiä ja sääntöjä.

En pidä yksitoikkoisesta, valmiiksi ajatelusta ja kapeasta kulkureitistä.

Mutta en toisaalta myöskään leveän laveasta valtatiestä vailla mitään rajoituksia.

Olen elämän sekakäyttäjä.

+++

Ja niinpä haavereita sattuu.

Haavoja sydämeen, nivelrikko olkapäähän ja mielen nyrjähdykset, mutta keho on suht ehjäksi ehostettu leikkausten, murtumien ja pikku nirhamien jälkeen.

Ja mieli.

Ehjempi, puhtaampi ja terävämpi kuin milloinkaan aikaisemmin.

+++

Katselen hellästi kämmenselkääni.

Rupi tuli, rupi meni. Se pirulainen otti joka paikkaan kiinni.

Siinä se on. Puolikuunmuotoinen palovamma.

Rakkaudesta tullut, hutiloinnista tehty.

Vein silloin uuniin tyttärille, toivomuksesta, valmistetun makaroonilaatikon.

+++

“Hei mun elämän Aarteet, miettikää ennen kuin teette jotain, mikä voi satuttaa. Tehkää se , jos se täytyy tehdä, mutta itseänne suojellen ja toista arvostaen”, sanoin tytöille siinä syödessämme ja kättäni näyttäen. Tosin arvostus uunia kohtaan ei ollut osaltani suuren suuri, kunnes toinen tokaisi, “ole onnellinen uunista, mulla ei sitä ole…”. Elämän ironiaa. Ja sehän naurattaa.

Tänä vuonna pyrin tuon (taas) itsekin muistamaan. Ihan siinä elämisen lomassa.

+++

Hyvää alkavaa Uutta Vuotta 2020

Ps. palovamma on jo parantunut