Suomi Noir

Niin, tässä on numerolappujono…sen saa tuosta…

Osoitin lippuautomaattia postikonttorin tiloissa.

Sain katseen ja juron nyökkäyksen kiitokseksi.

Takaviistoon, lähelle mutta kauas, asettui hiljainen mies. Jäi käsiään katselemaan.

===

Tse, tse, tule, tule…hmm..eikö sitä ole koulutettu…tse, tse..

Näin mairitteli vanhempi mies koiraa ostoskeskuksen käytävällä.

Koira ei tullut.

Onpa erikoinen koira…kaikki pitävät minusta…olkoon…huonosti koulutettu..

Ja kauan tämäkin kestää, joko se vaimo voisi tulla…minä en muuten täällä käy, mutta vaimo…, mutinaa. Itselle ja muille. Ihan kelle vain.

Mies marisi, kun koira ei häntä totellut. Vaimoa ei kuulunut. Oletti, että kaikki katselivat.

Ajatteli varmaan, mitä tuijottavat. Harmitteli, ettei ollut ruokakauppaan itse mukaan mennyt, vaan jäänyt istumaan. Käytävälle. Näkösälle nököttämään.

Ne jalat, varmaan polvet, oletan, että niitä mies harmitteli. Ja muutenkin ilme kertoi, että kaikki oli pielessä.

===

Olin ollut Elokuva ja kirjallisuus -seminaarissa.

Aiheena oli tutkijan näkökulma leffakulttuuriin ja elokuvakirjallisuuteen.

Kirjat leffoiksi ja leffoista kirjat.

===

Oli hyviä puheenvuoroja.

Se mikä ei kymmenen vuotta sitten myynyt Cannesissa, myi nyt.

Pohjolan pimeys, loputon marraskuu ja vähäilmeinen juro näytteleminen.

Oli syntynyt Suomi Noir.

Sarja Sorjonen ykkösenä ja Mielensäpahoittaja mukavasti perässä.

===

Ja kas kummaa, kun iltapäivällä lähdin asioille, heihin ei voinut olla törmäämättä.

Hahmoihin, joita ympärillämme on.

Heihin, jotka löytyvät valkokankailta ja kirjan sivuilta. Muualtakin kuin Suomesta.

===

Puhuttiin siellä romantiikastakin.

Kliseisestä, korostetusta ja viivyttelevästä väreilystä, jonka vain katsoja tai lukija aistii.

Niin kuin Jane Austenin Mr Darcy.

Ikäväkseni, tähän hahmoon en törmännyt. Enkä Cary Grantiin.

No, ehkä sitten huomenna.

Kevättä on ilmassa. Nautitaan. Suomi Noirista ja romantiikasta.