skip to Main Content

Ikävä

Ensimmäisen kerran se pulpahti mieleeni, kun näin lapsia kukkulan kuninkaina.

Iloisina ja punaposkisina maailman valloittajina.” Pois alta, täältä tullaan! “, kuului kinosten välistä. Ilmassa raikui talvipäivän nautinto aivan kaikesta. 

Liusta alas, noususta ylös ja kaverin kanssa temmeltämisestä.  Iloa, naurua ja yhdessäolon riemua.


Toisen kerran luistinradan vierellä. Horjumista, kaatumista, pitkä luisto ja onnistumisen ilo. Sitä hymyä ei unohda koskaan.


Kolmas kerta iski liikennevaloissa. Vastaan tuli äiti ja kaksi lasta punaisessa muovipulkassa. Vieressä kulkivat kaksi Stiga poikaa. Ihan oikeasti. Heitä on vielä. Myös Stadissa. Pipot lumessa ja vinossa, kintaat puoliksi kädessä ja lahkeet lumipaakuissa.

Neljäs oli jo liikaa. Oli niin kaunista. Valkoista, valoista ja jalkojen alla pakkasen narskuntaa. Luminen polku ja lämmin olo.
Silloin se iski. Valtava ikävä.Mun pieniä.

Heitä, joiden kanssa sain viettää monta talvea, Leikkiä, touhuta ja vain olla. Tyttöjäni, jotka olivat lapsia.

Niin paljon arkea, juhlaakin, mutta paljon, paljon arkea.

Snaps. Enter. Yllä olevan kuvan lähetys. Mun tytöille. Viestinä; Ikävä. Vastaus: niin meilläkin. Aina. Nähdään kohta.

Ja jäljelle jää kiitollisuus.

Lumista tammikuuta!

ps. mun aikuiset tyttäret ja minä lähdetään toukokuussa Santorinille.Ne kesälikatkin ovat ihania. Missä iässä tahansa.

Back To Top