Calendar

Vuosi vuodelta joulu tulee kauppoihin yhä aikaisemmin.

Ei enää ole varsinaisia kausituotteita. Ainakaan kovin monta.

Tomaatteja saa läpi vuoden, kuten mansikoita.

Mämmiä löytyy syksylläkin pakastealtaasta.

Joulukinkkua voi syödä kesällä ja pääsiäismunat ovat monelle Kindereitä.

Niitä on joka kaupassa vuoden ympäri.

Mutta yksi on ainutlaatuinen.

Aikaan sidottu traditio. Joulukalenteri.

 

Lapsena sain sellaisen vanhanaikaisen, kulta- tai hopeahipuin koristellun.

Ja kun paakku kimalletta oli pakkaantunut jonkun luukun päälle, oli avuksi pyydettävä äiti. Luukut olivat tiukassa.

Sitten oli vuosia jonkun järjestön kalenteri. Useimmiten partiolaisten. Myin niitä itsekin.

Sain aika myöhään suklaakalenterin, sillä meillä niitä pidettiin ihan hömppänä.

Minä, makean perään kuolaava, tykkäsin, kun vihdoin sen sain. Vaikka suklaa olikin jotain ihan muuta kuin sitä sinistä.

 

Omat lapset saivat kokoelmat. Monta erilaista kalenteria. Useammalta eri antajalta.

Oli paperista ja varsinaisia pahvihäkkyröitä. Suklaata eri muodoissa. Barbie, Smuffi ja eri patukkafirmat.

Nykyään suosikki taitaa olla veikkauksen joulukalenteri. Sekin aattona, jolloin voi avata  kaikki luukut heti.

 

Itselläni ei kalenteria ole ollut vuosiin. Viime vuosi oli poikkeus.

Sain kahdeksasluokkalaisen itsensä tekemän. Ystävättären tyttären.

Se on ihana. Luukut on avattu, mutta pidän sen tänäkin vuonna esillä. Kauniina joulukoristeena.

 

Mutta nyt olen ihan täpinöissä.

Olin kaupoissa katsonut meikki-, tee- ja joitain muita  tavarakalentereita ja mielessäni niitä ihmetellyt.

Toinen tyttäristä oli omansa saanut. Hieno merkki ja todella iso. Turhuutta, ajattelin, mutta en sanonut.

Sain sitten itse lahjaksi kalenterin.

Ison, kauniin ja täynnä tietyn merkin ihonhoitotuotteita. Ja se on taivaallisen Ihana! Eikä yhtään turha.

 

Tässä sitä nyt odottelen joulukuun ekaa.

Luukku on jo katsottuna.

 

On se vaan fantsua, että jokin asia on ja pysyy. Jännitys. Joulunajan jännitys. Ja jonkun odotus.

 

Valoisaa adventtia!