Futisjengi

Tapahtui heinäkuussa 2018 Suomen kauniissa saaristossa,  kunnon ihmisten parissa.

Näin niin kuin ulkoisesti. Stereotyyppisesti.

Poikaa jännitti. Tapasi tyttöystävänsä isänpuoleisia sukulaisia. Ensi kertaa. Ekaa kertaa katseiden alla.

Oli huonoja kokemuksia. Ennakkoluuloja. Väheksyntää. Arvostelua. Sanallista. Sanatonta.

Sitä poika oli kokenut. Enimmäkseen heiltä. Kantasuomalaisilta. Vanhemmilta. Kyllä. Aikuisilta. Ihan aikuisilta.

 

Ojensi kätensä. Oli tarkistanut, ettei ollut kostea. Malttanut mielensä, ettei sanat takkuaisia.  Ihan vain hermostuksesta.

Kunnon nainen tarttui käteen. Ei voinut olla tarttumatta. Olisi ollut näkyvästi epäkohteliasta.

” Koska olet muuttanut Suomeen?”, sanoi. Ei tervehtinyt, vaan tiedusteli vakavasti. Päätti sitten näin tutustua.

” Ihan pienenä, alle kolmevuotiaana”, kertoi poika.

” Oletko käynyt koulut Suomessa?”, jatkoi kunnon suomalainen saariston vienossa tuulessa.

“Olen”, vastasi poika. Hieman hämmästellen. Siis yleensähän Suomessa käydään koulua…

Kunnon suomalainen kääntyi tytön puoleen, ” Mitä kieltä hän puhuu, puhuuko ihan suomea ja entä ruotsia?”

Vastaukset olivat tulleet ihan suomeksi ja poika seisoi vieressä. Puhe-etäisyydellä. Tuttavuuden ensi metreillä.

 

Mä tykkään futiksesta. Siitä ilosta pelikentällä ja kentän laidalla.

En ole ollut futismamma tai futaajan sisko tai tyttöystävä, mutta matseja on kiva katsoa.

Se on niin yhteisöllistä ja rajatonta. Ja tavallaan hyvin kansallista ja sääntöineen rajallista.

Mutta se yhdistää. Se on taitoa, arvostusta, kunnioitusta ja toverellisuutta.

Se ei katso väriä, koulutusta tai perhetaustaa. Se on onnistumista ja pettymystä.

Tapahtuma, jotka koskettaa. Yksilöä, joukkuetta, kansakuntaa tai maanosaa.

Mutta aina jotain kannatetaan. Johonkin suuntaan on sydän kallellaan.

Toivotaan voittoa ja lohdutetaan häviäjiä. Se on ihmisyyttä.

 

Ensi sunnuntaina 15.7. klo18 pelataan taas. Kroatia – Ranska.

Kroatia on jo voittaja. Näin pitkälle se ei ole päässyt koskaan. Jengi  on mahtava.

Sitten Ranska. Kun joukkuetta katsoo, ranskalainen on ranskalainen. Kukin eri näköinen. Nykyään. Ja pallo kulkee.

 

Maailma muuttuu, sen tietää jokainen. Vai tietääkö? Haluaako tietää.

Mutta voi kun maailma muuttaisi jokaista. Edes aavistuksen.

Tuo poika on tummaihoinen,  perhe muodoltaan eri kulttuuritaustainen.

Mutta ennen kaikkea tunteva, ajatteleva ja ymmärtävä. Ihminen.

 

Pelataan jenginä, pidetään katse pallossa. Myös elämässä.

Tehdään se maali. Kohdataan.

Ollaan kaikki voittajia. Ystävyydellä ja toista arvostaen ja kunnioittaen.

 

Fudisriemua viikonloppuun!