Elämän maantiet

“M & B Sjöblom”

Mun kädet ihan tärisi, mutta jatkoin ajoa hissukseen.

Hitto, olipa pelottavaa. Kamalaa, kuinka se oli lähellä.

Onneksi ajelin hiljaa ja tarkkaavaisesti. Katselin eteen ja taakse.

Olin yksin omalla kaistallani. Mielikuvissani  kauniilla reitillä.

Snappertunan rantatie. Käytä, jos tarvitset, mutta ei muuten.

Se on kapea ja mutkikas. Just sopiva paikallisten hurjastelulle.

 

Olin matkalla Fagervikiin Kemiön saarelta.

Leppoisa viikonloppu oli takana ja olo oli kesäpäivänä vilpoisa.

Aamuinen joogahetki ja uintiretki. Hyvä ruoka ja helppo seura.

Sitä kesäistä oloa, jota talvella muistelee.

Arvokasta eloa, etenkin nyt, kun tuntui, että olin selättänyt viikon kestäneen

kuumeilun ja vatsaoireet. Eikä mitään pientä vaan yli 38 astetta ja vesiruiskua.

 

Huh, se oli kamalaa. Tuli jostain, mutta ei hävinnyt mihinkään.

Ystävä toi mustikkakeittoa, jaffaa ja maitohappobakteereja.

Homeopaattiset pillerit tulivat tutuiksi ja suomalainen piivalmiste.

Nukuin, hikoilin, join ja joo, sitä riitti. Vessa oli kaveri. Se oli tosi uuvuttavaa.

 

Sain itseni kuosiin viidentenä päivänä ja lähdin matkaan.

Odotettavissa oli lempeää liikettä hitaalla moodilla. Ja omaan tahtiin.

Se on retriitti, jossa voi pysähtyä, poistua tai vain vetäytyä, jos siltä tuntuu.

Suht hyvin meni. Ruokakin maistui ja pysyi. Kaikki tuntui taivaaliselta.

“Ihanaa se on ohi. Päästän irti ja nappaan terveyttä. ”

Näin ajattelin luonnonhelmassa meditoidessa.

 

Pääsin perille Fagervikiin. Olin vielä tärinöissä.

Kohtaaminen kuorma-auton nupin kanssa oli niin järisyttävä.

Se heitti toivottoman pelästys-raivon varjon muuten niin tasapainoiseen mieleeni.

Auto tuli kuin mutavyöry pään yläpuolelta. Vauhdilla ja rytinällä.

Kuolleen kulman syövereistä, yhden inhottavimman mutkan pimennöstä.

Näin vain nuo kirjaimet. Ja epäilin heti, oliko oikeat. Ne olivat niin osuvat.

 

Googlattiin nimi. Se oli olemassa. Karjaan jätehuolto.

Se ei ollut kuumehöyryjen jälkimaininkia tai mielen järjestämä.

Kolari olisi tullut entisen elämäni nimien kanssa, vaan menipä vain läheltä.

Entisen elämäni, jossa olin jossain vaiheessa vain niin vihainen.

Vihainen välinpitämättömyydestä, itsekkyydestä ja vastuun siirtämisestä.

Kuin tuo kuormuri. Tutut reitit, samat ajolinjat. Minä tulen, sinä väistät.

Näennäisesti vahvemman oikeudella. Syy on sinun, jos jotain sattuu.

Tuli ihan kylmät väreet.

Yeah. Refleksini pelaa ja  oma matkani jatkuu ihan vain omilla nimikirjaimilla.

Ei hätää. Ihanaa.

 

Ei voi tietää, mitä elämän maanteillä sattuu ja tapahtuu.

Anna palaa, mutta pidä pieni varovaisuus.  Se on helpompaa. Itselle.

 

Aurinkoista heinäkuun viimeistä viikkoa!