skip to Main Content
pihlis_nainenyliviiskyt

Oma elämä

Elän aikaa, kun moni asia tuntuu hyvältä.

 

Tapaan kivoja ihmisiä. Uusia ja vanhoja tuttavuuksia.

Tutustun tai vain tervehdin. Aina tulee hyvämieli. Sniif.

 

Näen ja katselen. Värejä, muotoja, asioita, esineitä.

Taivaalla. Ojan pientareella. Autoa ajaessa.

Pyöräillessä tai missä milloinkin.

Silmäilen innostuneena ympärilleni, suuntaan jos toiseenkin.

Pysähtelen ja kuljen. Tunnustelen ja tutustun.

Olen tullut uteliaaksi. Taas. Sniif.

 

Tunnen tuulen. Sen lämmön ja viileyden. Kaikki ihania.

Tuoksut. Maan, veden, luonnon ja kaupungin.

Tosin liian usein liian hajuvedenkin.  Yäk.

Aistin joka aistillani. Olen hereillä. Todella hereillä. Sniif.

 

Nautin kaikesta. Siis melkein.

 

Mitään ihmeellistä ei ole minulle tapahtunut. Päinvastoin.

Jokin ihme tulisi tapahtua. (lue: työrintama).

Mutta jotenkin niin moni asia tuntuu olevan tasapainossa.

Niin että itkettää.

 

Olen oikea itkupilli. Olen aina ollut.

Nyt olen oikein erityisherkkänä jo kuudetta päivää.

Laskin, kun huolestuin. Vettä valuu yhtenään. Satoi tai paistoi.

Maria Jotunin Huojuvan talonkin lopetin yhtaikaa viimeisen nessun kanssa.

Se alkoi R.I.P Micke Nyqvist kiertävästä FB-viestistä.

Gabriellas Sång

Jotenkin se avasi portin. Karismaattisen näyttelijän yhtäkkinen kuolema.

Ja tuo kappale. Ja tuo videoklippi.

”Jag vill känna att jag levt mitt liv”, siinä lauletaan.

 

Kiitollisuus. Ehkä se herkisti. Se taitaa olla se minunkin juttuni.

Olen saanut lisää tilaa olla minä ja paljon muuhunkin.

Tilaa tunteilla ja tuntea muutakin kuin vain itseni ja ihan lähipiirini.

 

Elän aikaa, joka tuntuu omalta elämältäni.

Sniif. Eiku Ei Sniif. Nyt ei enää itketäkään.

 

Aurinkoisia kesäpäiviä.

Back To Top