Kill My Baby

 

Painanko enteriä. Painanko, hitto….siis painanko…iik.

 

Olin isojen kysymysten edessä. Rakastin pitää mun blogia bloggerin kautta.

Hallitsin. Taisin. Osasin. Kirjoitin. Muutin. Ja tajusin statistiikan.

Se oli mun baby. Mun synnyttämä. Mun luoma ja hallitsema.

Mikä parasta. Se oli kokonaan mun kontrollissa. Niin kokonaan kuin voi netissä vain olla.

 

Oli muutosten aika. Tekniikka edistyy. Vaatimukset lisääntyvät. Taitoja on päivitettävä.

Mutta. Se saakelin mutta. Pitäytyäkkö vanhassa vai uusiutua.

Pää oli täysi selityksiä. Pysy vanhassa – se huusi, mutta.

Vieressä joku kuiskasi; muuta, muokkaa ja muuksi muutu.

Teknisesti. Ja siinä sivussa vähän muutenkin. Siis painanko…kahvia…ei vielä.

Olin menossa epämääräiseen lillumistilaan. Leijumaan.

Tuulen vietäväksi. Tuntemattomaan. Epämukavuusalueelle.

Toisen hallintaan. Ekaksi. Uutta oppimaan. Pelotti. Ihan pe….sti.

 

Painoin enterin. Tärisin ja vapisin, mutta painoin.

Se oli rohkeutta pelossa. Pelkoa rohkeudessa. Ja kummallisen kihelmöivää.

I killed my baby.

Mutta synnytin sen Worldpress alustalla uudelleen.

 

Hitto, kun on vaikea muutta totutusta vieraaseen, vanhasta uuteen malliin.

Tein tsekin mielessäni ja totesin, ettei tämä suinkaan ollut eka kerta.

Saman olen tehnyt esimerkiksi suhteessa äitiini.

Vaihdoin alustaa. Muutuin lapsesta aikuiseksi.

Rimpuilin aikani. Vastustin. Torjuin. Epäilin. Uhriuduin.

Pitkään  löytyi mutta ja selitys. Minulta.

Kunnes  vain toimin.  Ja ehkä lopullisesti sen tajusin vasta eilen.

 

” Ai sä olet tytär, onpa kiva. Tytär ja äiti. Onpa tosiaan mukavaa.”

Se oli iltapäivän yleisilmaisu. Meille. Kahdelle.

Olin äidin kanssa seurakunnan järjestämillä kahveilla ja kuohuvalla.

Sankareina olivat tänä vuonna 80 ja 90 vuotta täyttävät. Äiti täyttää 80v.

Juteltiin. Kuunneltiin. Osallistuttiin. Oltiin yhdessä.

Jes. Siinä se juju olikin.

Oltiin yhdessä. Omasta halusta, ei velvollisuudesta.

Se näkyi. Se oli se, mikä teki meistä kiinnostavan parin.  Helposti lähestyttävän kaksikon.

 

Se taitaakin  olla se, miksi me viikottain näemme.

Kumpikin meistä on tehnyt oman “tapponsa”.  Tyttären ja äidin.

Hyvin on mennyt. Huomattavasti paremmin, kuin ennen.

 

Joten eiköhän se kirjoittelu mene tällä uudella blogi alustallakin.

 

Ihanaa äitienpäivää kaikille!