Ikälisä

“Kiitos, olipa kiva kun pääsit”.
“Kiitos teille, ihanaa kun sain tulla”.
Siinä sitä kiiteltiin. Puolin ja toisin. Työnantaja ja työntekijä.
Olin saanut keikan. Päivän varoitusajalla. Muitakin hakijoita oli.
Kirjanjulkkarit ja sen ympärillä olevia askareita.
Niitä samoja kuin rippijuhlissa, yo-juhlissa tai tasalukujuhlissa.
Silmää, korvaa ja toimintaa. Mukana, mutta taustalla.

” Hei, oisko sulla se ja se lauantai vapaa.
Olisi tarvetta. Kokemusta ja pilkettä. You know…”
Kysyjän äänestä kuulsi hymy ja toive, että juuri minä olisin riennossa mukana.
Nyt ei sopinut. Tärkeä privaattimeno. Hääjuhlat. Odotetut. Olen vieraana.
Ihanaa, että minua ajateltiin. Kuitenkin.
Olisin ollut osa proggista. Mukana yhteisessä tekemisessä.

“Kiva, kun otit yhteyttä. Olet juuri sen ikäinen, kun haluttaisiin.
Tottunut epäsäännöllisen säännölliseen ja sellainen, että selviät. Yksinkin”.
Olin tästä osa-aikasuudesta kuullut ystävättäreltä.
Soitin ja ilmoittauduin. Olen kilvassa mukana.

Jummi. Onko kevättä vai uutta ajattelua.
Ikä ei tunnu olevan rasite, este tai täydellinen jarru.
Pienin askelin. Jo varmemmin. Arvostaen ja luottaen.
Kyllä, me olemme mahdollisuus, emme mahdottomuus.
Monenlaiseen työhön. Eikä vain vapaaehtoishommiin.

Ihan kuin ilmassa olisi ymmärrystä ja lämpöä.

Vai onko se vain Föhn tuulet.
Tiedä häntä, mutta kyllä se hyvältä tuntuu.
Niin sielussa kuin hipiällä. Ja onneksi myös pankkitilillä.

#nainenyliviiskytduuniin