Skåne

Kuin satulinna <3

Olin menossa matkalle. Kokoonpanolla viisi naista ja pyörät.
Muutama toisilleen tuttu, mutta minulle kaikki tuntemattomia.
Jännitin, mutta olin innoissani. Ilmassa oli sitä jotain.
Mitä se todellisuudessa tarkoittaa, selviää ajan kanssa.
Parasta onkin nyt.
Pyykit pestyinä, pyörälaukku vintissä ja muistoja mutustellen.
Hymyillen. On niin veikeä olo. Energinen.

Stressiä on pukannut. Epävarmuus. Muutos. Muutto. Talous.
Oli tehtävä jotain. Irrottauduttava hetkeksi. Hypättävä sivuun.
Ja menin niin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Tarkoituksella.
Yksin. Yhdessä muiden kanssa. Viikko urheilua.
Pyöräilyä. Pitkiä matkoja. B&B ja Hostel yöpymisiä.
Minä. Silloin tällöin liikkuva. Taas vähän paisunut.
Huh, huh. Silti kutkutti. Uudet tunteet. Tuoreet jutut. Ja se tuntemattomuus.

Tavattiin lentoaseman Köpiksen lähtöportilla. Sanottiin heit, istuttiin erikseen.
Malmössä oltiin jo kavereita, matkalla kumppaneita ja tovereita.
Viikon päästä ystäviä.
Eri taustoisia, minä 10 tai 20 vuotta vanhempi, mutta makeasti megessä. Oltiin ryhmä.
Jengi, joka jousti, huolehti, välitti, odotti, nauroi, aterioi ja eli yhdessä.
Ja erikseen. Jokaista kunnioittaen ja arvostaen. Hyväntahtoinen porukka. Me tuntemattomat.

Pyöräiltiin maanteillä, kinttupoluilla, rantateillä ja pellonreunoilla. Pysähdyttiin ja tankattiin.
Suklaata ja pähkinöitä. Vettä. Sodavettä. Vettä.
Maisemia, joita ei edes tiennyt olevan. Näkyjä, joista ei ole osannut edes unelmoida.
Hevostiloja, possuja, villihevosia, lammastiloja, hanhia, valkohäntäpeuroja ja villisikojen varoitus viittoja.
Tuoksuja, jotka muisti, mutta oli jo miltein unohtanut. No ehta lanta on ehtaa lantaa.
Meri välkehti, pauhasi ja kasteli. Sen aisti rannalta ja tunsi vartalollaan. Aina se piristi.
Keltakultaiset vehnäpellot, kirkko ja kylä -läpikulut ja sädehtivä aurinko.
Vehmaiset metsäosuudet, hyvin hoidetut linnan pihat ja ne ruusut. Värit ja varret.
Ja tuulet. Lämpimät alangon viimat. Vastatuuli pysätti, melkein, ja myötätuuli kuljetti.
Joka päivä eri reitti vaan sama moodi. Into ja ilo. Oltiin matkalla tuntemattomaan.

Se tunne, kun on vapaa. Se, ettei ajattele kuin sitä hetkeä. Se, että on mukana. Se on mahtava.

Kerran pidin pyöräilystä välipäivän. Olin armollinen. En luovuttanut vaan olin levollinen.
Päivä oli otollinen. Vastassa oli ystävä, ennestään tuttu. Kauniissa maalaistalossa.
Kerrassaan vastustamaton. Hyvä kun näin tein, sillä muuten, olisin ollut itselleni tuntematon.

Palasin paikkaan, josta pidin. Malmö. Siellä petyin. Kerran.Tuttuun.
Nyt eheydyin. Lopullisesti. Yksin ja kera tuntemattomien.

Ja sen teki mahdolliseksi Skåne. Uusi ihastuttava tuttavuus.