Uudenvuodenlupaukset

hyi, en tykkää.

Talvipäivän seisaus. Ei kalenterin mukaan vaan mielen.

Aurinkoista. Niin, että silmissä säkenöi. Kirkkaudesta.
Pakkasta. Niin, että poskissa tuntui, mutta ei varpaissa.
Tuuletonta. Niin, että tiedät olevasi ulkona, kun tunnet talventuoksut.
Piha puuterina. Mieli iloisena. Olet onnellinen Suomen neljästä vuodenajasta.
Mieletön sunnuntai. Toiveiden täyttymys. Valkoinen ja valoinen.
Tai melkein.

Siinä se nökötti. Ruskeana ja luotaantyöntyvänä.
Näkyvissä, mutta aavistuksen sivussa.
Selvästi pihan puolella, oman reviirini sisäjengoilla.
Yllätti. Ihmetytti. Lillyä kiinnosti.
Joku oli tunkeutunut luvatta lähelle ja vastuunsa unohtanut. Mälsää.
Toisen  koiran jätös. Siis meidänkin idyllisessä ympäristössämme tällaista. Hiton mälsää.

Kärsivällisyys. Se oli viime vuoden uudenvuodenlupaukseni.
Tänä vuonna ajattelin kumppaniksi maltin. Edellisen serkun.
Sloganiksi Reaction vs. Action.
Ja kaikki tämä pysyväksi elämänmuutokseksi.

Lilly lenkki ja paluu rikospaikalle. Tarvitsin aikalisän.
Kärsivällisyys on jo kamuni, mutta maltin kanssa on tekemistä.
Nappasin kasan pussiin ja viimeistelin tahraläikän lapiolla.
Onnittelin itseäni. Taputin melkein olalle ja halasin.
Ei kiroilua. Ei raivoa. Ei vihaa. Ei (ehkä) puoltapäivää mielessä myrskytuulta.
Ihastelin taas täydellistä talvista päivää. Ja itseäni. Paistattelin auringossa.
Kunnes menin sisällä. Astuin omaan suljettuun valtakuntaani.

Ajatusten virtaa. Risteilyä ja haahuilua. Jälkijunassa.
Mietin mistä ikkunasta stalkkaisin mahdollista p**kan jättäjää ja
miten asian asianomaiselle esittäisin. Odota vaan…
Pian jo hymyilitti. Ihan vain oman pääkopan viidakolle.
Kärsivällisyyttä ja malttia. Miten reagoin ja vienkö sen toimintaan. Jaa…
Keitin kahvit. Menin sohvalle. Kauas ikkunoista.
Olihan kyse kerrasta. Kenties vahingosta.

Jep. Vuosi on vasta alussa.
Harjoittelen lupausteni täyttämistä.
Tilanteessa kuin tilanteessa. Ja eri näkökulmista katsottuna.

Antoisaa uutta vuotta 2016!