Arkkienkeli

enkeli vai Fenix-lintu?!

”Ei voi olla totta!”, huudahdin.

”Heiiiii, sähän olet se tyttö Pohjois-Haagasta. Bussista.”,

sain vastauksen leveästi hymyilevältä pojalta. Tuttu virnistys.

Mun silmissä komistus oli n.15-18vuotias,

mutta todellisuudessa muutaman vuoden yli 50. Mies. Parhaassa iässä.

Oli sellainen päivä, kun olin käymässä äidin kotona.

Sairaalassa olo jatkui, joten postit oli noudettava, kukat kasteltava ja

ne viimeisetkin hedelmät oli pöydiltä poistettava.

Hesari katkolle, orkideat suihkuun ja mätä omena käteen, talouspaperiin sekä

vilkaisu huusholliin. Ok. Ovi kiinni ja rappusiin.

Ja siinä sitä oltiin, ulko-oven luona.

Hän oli juuri omaa oveani ohittamassa, silmäkulmakatsaus naapurirapun ovenavaajaan ja

dadaaa — kaksi teiniä, kasvotusten, back to the 1977-80. Tai jotain.

Naurua, nappasin vapaalla kädellä leuansänkeä, katsetta silmiin ja varpaisiin.

Minä pulputin ja toinen jatkoi. Waude. Futaaja oli saanut sanoja.

Ei siis koskaan toisiamme tunnettu, mutta vuosien aikana istuttiin mahdollisuuksien

mukaan bussissa aina vierekkäin. Hän ikkunapuolella. Tuli yläpysäkiltä.

Ei milloinkaan muuten tavattu.

Luulin, oletin, että seurusteli. Tai kuvittelin, kun ei treffeillekään pyytänyt.

Kävi Lärkania. Oli ruotsinkielinen. Mukava. Niiiiiin mukava. Ja nauravainen.

Vaihdettiin kuulumiset. Lapsia. Yhteensä viisi. Hänellä ja minulla. Saman ikäisiä.
Menneisyys oli läsnä, mutta nykyhetkestä iloittiin. Siitä jatkettiin, mihin oltiin jääty.

Minä ja hän. Vihreällä pihamaalla. Käsittämätöntä. Odottamatonta.

Kertoi etunimensä ja oli leppoinen. Emme aikaisemmin edes nimiämme tienneet.

Se oli helppo, välitön ja lämmin kohtaaminen. Kohtalonomainen.

Erottiin. Sanottiin heit.

Ja siinä meni se sekuntti. Kuulin uudelleen ”hei”, kuin uuden aloituksen.

Käännyin. Se olikin toivotus.

”Hei, kaikki kyllä järjestyy”. Ja päälle Se hymy….

 

Nyt olen varma, että kaikki kyllä järjestyy; tyyliin, kaikella on aikansa.

Tällä kertaa olin valmis tuohon lauseeseen uskomaan.

Pikku hiljaa alkaa luottamus palaamaan.

“Pojan” nimi oli Peter.
Tapaus “lähtemätön vaikutus” ja ilmestysajankohta täydellinen.
Hän oli oma arkkienkelini.