skip to Main Content

Taitolaj

Tasan kaksi vuotta sitten, 26.12.2012 tapaninpäivänä, aloitin kirjoittamaan blogiani.

Tilanteeni oli hivenen erilainen kuin nykyisin. Kaikin puolin. (kts. minä, Meku50v)

Nyt istun taas samalla tuolilla, saman pöydän ääressä, samassa huoneessa, mutta eri tietsikka edessäni.

Ja todellakin, olen aivan eri moodissa kuin silloin tai oikeastaan, tavallaan samanlaisena. Rauhallisena.

Katselen paikaltani joulukorttejamme.

Ne on teipattu tapamme mukaan ruokailuhuoneen ja keittiöön menevän

oviaukon ovenkarmeihin. Kaikkien nähtäväksi ja ihailtavaksi.

Tänä vuonna en lähettänyt itse yhtään. En vain jaksanut.

R lähetti. Yhden myös meille. Allekirjoituksena oma nimi ja pappa,

God Jul och Gott Nytt År-toivotuksen kera.

Istun ja katselen. Katselen ja istun. Pyörittelen päätäni itsekseni hymyillen.

Ja tiedän, että turhaan kortin tarkoitusperää ihmettelen, sillä viimeisen hivenen yli puolenvuoden

aikana, on monenlaisia tapahtumia juolahtanut mieleeni.

Toisten kysyminä ja muuten vain pupsahdellut.

”Hyvä, kun tavattiin, sillä olen aivan valmis seurustelemaan ja perustamaan perheen. Jos en olisi sinua

tavannut, niin sitten se olisi ollut joku muu”, sanoi R minulle yli kaksikymmentä vuotta sitten,

muutama kuukausi tapaamisestamme.

Kuvittelin silloin sen oleva vain kielikäännöskukkanen, enkä käsittänyt sitä sisällölliseksi lausahdukseksi.

Viime toukokuussa koin deja vun:

”Jos minulla ei olisi tätä Perhetyttöä (siis uuden naisystävän nimi mainittiin), niin minulla olisi joku

toinen”, ilmoitti R meille mahtipontisesti.

Jep, jep. R:n elämänkaari kulkee siis projektista projektiin.

Saavutus, suoritus, saavutus, suoritus. Että sillälailla.
Tahdikkuus on taitolaji.

Menneinä kuukausina se on todistettu. Monesti.

Jos ei tunne tunnetta, empatia pitää googlata, ja syy-seuraus -ajatus sekä ymmärrys ovat

täysin vieraat, on melko mahdotonta elää myötätuntoista elämää.

Huomattu on. Monesti.

Tahdittomuus ei paljon taitoa tarvitse.

Joulukortit ovat nättejä. Niissä on ajatusta ja hyvää tahtoa.

Muutama ”kun kuuluu lähettää” -kortti on joukossa, mutta olkoon.

Ei sitä kaksi vuotta sitten olisi uskonut, että vielä virallisesti vaimona ollessaan, saa mieheltään

joulutervehdyksen postitse. Tai eipä sitä onneksi tiennyt mitään muutakaan. Huokaus.

Kääk. Nyt hetkeksi muualle. Naapuriin.

Paikkaan, jossa talon rouva sanoo;

Ei mitään hyvää, ei mitään pahaa, sillä tulevaisuudesta emme tiedä.

Mitä ilmeisemmin, se on hyvä niin.

 

Jos ja kun muutan, niin heidät lisään postituslistaani.

Taidan käydäkin, niin kuin edellisilläkin, sillä he ovat olleet

kerran tärkeitä, läheisiä ja rakkaita.

Käynnin ja halauksen arvoisia. Pysyviä ihmissuhteita.

Ja se on aikamoinen taito sekin, että saa ja säilyttää pitkiä ystävyyssuhteita.
Eri elämän vaiheista ja ikäkausista. Se on rikkaus, jota ei rahalla mitata. <3
Antoisaa Uutta Vuotta 2015!

Back To Top