Pikkukaupunki

Pikkukujien tunnelmaa ja tuoksuja

Jalan, pyörällä vai auto.
Kaikki on lähellä, mutta Taidetehtaan kauppoihin on matkaa.
Asiaa olisi postiin, kirjastoon, ruoka- ja kirjakauppaan, apteekkiin ja johonkin nuorten putiikkiin. Tarvitsen lahjakortin.
Aina voisi käväistä vanhan kaupungin Skafferissa, niin ja ehkä  Runebergin lähteellä hakemassa mustikkateetä. Mutta…
Se ainoa oikea pääkohde on kyllä kävelymatkan päässä. En vain haluis….
Otan auton. Se on turva. Varaudun myös parkkirahaan.
Käräjäoikeuden pihalla on ripeät parkkipirkot.

Oikea, vasen, suora, alamäki ja perillä. Beetle parkkiin ja menox.
Hetkinen..miten parkkiin? Nokka kohti seinää vai peruutus.
Ehdottomasti perä kohti seinää, tyyliin -valmiina lähtöön.
Se on sellainen kuvaannollinen parkkeeraus; takapeilistä näkyy umpinainen parkkiruutu, mutta edessä on avointa. Tulevaisuutta. Huokaus.

Virastossa on viraston tunnelma. Käytäviä, lasia ja henkilökunnan ovia.
Ensin ekaan kerrokseen.
Olen ainoa asiakas. Soittokello, virkailija, asia ja kiitos.
”Heiiiiii, mulla olisi vielä kysymys”, muistan ja kysyn.
Hetken jutustelua, ystävällinen hymy ja neuvo minne mennä.
Neljäs kerros.
Olen ainoa asiakas. Soittokello, luukkukeskustelu ja pyyntö huoneeseen.
Istuudutaan, rouva ja minä, tarkistan nessuni sijainnin ja aloitan.
Yllätysero….diipadaapaa….kunnonmies ja kiire erohakemuksen kanssa….plääplää…perhetyttö ei halua tuntea olevansa perheenrikkoja….päläpälä….mies haaveilee tulevasta laskettelukaverista ja toisen tuomasta onnesta……liirumlaarum…nainen vihdoinkin parisuhteesta ja kenties vauvasta… blaablaa…
ykkösperheen muutos kakkoseksi…tökstöks…kukin käyttäytyy kykyjensä mukaan…
Klassikko. Täynnä kliseitä. Joo. Tiedetään.
Niin monasti kuultu tarina, huono romaani ja ennalta arvattavissa oleva  leffa.
Kyllä, minä olen osallisena. Tahtomattani.
Onneksi roolini on olla äiti ja aikuinen nainen.

Siinä meni vartti, vähän toistakin.
Rouvalla on aikaa ilman ajanvarausta.
Hän neuvoo, opastaa ja kummatkin kiitellään kunnollisen velvollisuudentunnetta;
talous on luvattu hoitaa tietyin ehdoin ja rajoituksin.
Taas palataan itse elämään.
Voi noita miehiä. Keski-iässä kasvamassa.
Itsenäistyminen aikuisena vaatii uhrinsa.
Ja miehillä usein uuden kumppanin.
Yksin olisi liian itsenäistä.

Nessu vaihtaa omistajaa.
Rouva puristaa kädellään reittään  ja  toinen käsi hipaisee silmäkulmaa.
Tätä on kotikunta. Parhaimmillaan. Aikaa ja inhimillisyyttä.
Täällä pärjää ilman autoakin. Turvan tuo PikkuKaupunki.
Ja kaikki on niin lähellä.
Jopa  tuntemattoman kyyneleet.