Vain me kaksi

Peilikuva. Minä kun luulin tutkivani karttaa..

Ystävättäreni kertoi tarinan perheestä, jossa tasapuolisuus oli kaikki kaikessa.

Perheessä oli viisi lasta. Ensimmäinen harrasti intohimoisesti hiihtämistä.
Niin toinen ja neljäskin. Kolmas ja viides olivat musikaalisesti lahjakkaita eikä urheilu, etenkään hiihto, olleet lähellä sydäntä saatikka edes mielessä.
Isä ja äiti olivat päättäneet, että heidän perheessään lapsia kohdellaan samanarvoisesti, joka suhteessa ja kaikissa asioissa.
Ensimmäinen lapsi sai tiettynä ikävuotenaan syntymäpäivälahjaksi kaupan parhaimmat ja kalleimmat sukset.
Niin saivat myös kaikki muut sisarukset; sen vuoden kalleimmat ja parhaimmat.

Kysymys kuuluukin, oliko lahja kaikille samanarvoinen; niin hänelle, ensimmäiselle himohiihtäjälle kuin viimeiselle viuluviikarille, joka sitä viuluaan ei sitten koskaan saanut, sukset kyllä.

Tasapuolisuus on arvokas asia, mutta tasapäistäminen välttämättä ei.

On eri maku-, leffa- ja tunnelmamieltymyksiä. Tai samoja. ”Miksi toi saa aina olla tuolla rahilla”, vinkumista, ”aina toi saa , mä en koskaan”, jne.
Plääh. Plääh. Peli poikki. Piip. Jakaudutaan sitten välillä. Hyvä ratkaisu.

Me olemme tehneet omassa perheessämme muutoksia, etenkin matkustelun suhteen.
Hiihtomatkat yhdessä menee tai pelkästään löhölomat, mutta siltä väliltä ei.
Olemme tietyllä tapaa samanlaisia, mutta F:n ja N:n kasvaessa eritahtiin ja selvästi eri suuntiin, oli jotain tehtävä.
Perheemme matkustusduo kulkee tätä rataa:
R ja minä. F ja minä. N ja minä. Ja sitten vielä minä ja ystävä(t). Lucky me.

R  ja minä tehdään omanlaisia juttuja. Avainsanat ovat; no shopping.
Tytöt ovat hyvinkin tyytyväisiä, kun mamma ja pappa keskenään patikoivat, pyöräilevät ja muuten vain haahuilevat maisemissa, mitkä eivät ole ei mitään eli turistirysien ulkopuolella.
Me syödään mitä syödään, milloin me halutaan ja missä huvittaa.

F:n kanssa ollaan oltu neljästi Euroopassa  äiti-tytär –reissulla toisen äidin ja tyttären kera. He asuivat ulkomailla ja me kohdattiin jossain tai oltiin heillä vieraina. Toimi. Aina oltiin vähän kaksistaankin. Mentiin F:n ehdoilla. Se oli hyvä juttu.
Kulttuuri ei F:ää kiinnosta, mutta shoppailu, joo. Vain hänelle. Koko iltapäivän ja illan, kun ollaan noustu noin lounaan aikaan, siis jos/kun mennään hänen tahdissaan. Illallinen nautitaan ihanassa paikassa ja panostetaan jälkiruokaan.

N haluaa nukkua pitkään ja viettää siestaa. Siinä välissä shoppaillaan, myös tuliaisia. Ilta istutaan teatterissa/baletissa/musikaalissa tai ollaan omissa oloissamme, hyvässä hotellihuoneessamme.
Päivällä syödään useampia pikkuaterioita; leipä siellä, lounas tuolla ja baakelssi jossain ihanassa kahvilassa.
Illallinen voidaan nauttia hotelilla, joko raflassa tai  noutona huoneessa.
Tosin ei intialaista, kiinalaista, indonesialaista, sushia tai kasviksia.

Olen kiitollinen, että meidän perheeseen kuuluu yhteensä viisi, Lilly kans’.
Se on kompromisseineen, kaikkineen niin elämää. You know.

Ok. Välillä on kiva olla vain me kaksi.
Kukin vuorollaan. Tasapuolisesti. <3