Fairytale

Wallander ja Ystad. Luettu ja kaupungissa käyty. Täydellinen murhannäyttämö.
Aivan liian söpö, kaunis ja siisti. Verhojen takana vaanii vaara.
Selvä juttu. Henning Mankel on löytänyt mainion ympäristön kirjasarjalleen.

Donna Leonin Bruno ja Venetsia. Siellä voi tapahtua mitä vaan. Sitä paitsi ne kavalat sisilialaiset ovat lähellä, ainakin samassa maassa. Pelottavaa. Joka vuosi tulevat tulvat ja odottelen, koska se vesi kohoaa Brunon olohuoneeseen eikä vain alarappusille.

Outi Pakkanen ja Lauttasaari. Selvästi jotain epäilyttävää. Saarissa tapahtuu aina jotain…. Onneksi Anna Laine asuu keskustassa ja murhien reviiri on laajentunut. Lauttasaari olisi muuten tosi synkkä paikka.  Niinpä. Murha voi tapahtua aivan takapihallasi.
Se ei kyllä ruokahalua haittaa ja niinpä  näissä teksteissä luetaan tutkimusten ohella  ihanista aterioista ja kahvihetkistä. Ja kokoajan liikutaan tutunarkisissa ympyröissä.
Kiehtovaa.

Matti Remeksen Hanko dekkarit ovat myös ok. Niitä ilmestyy vain liian harvakseen.
Sanaleikki kirjojen sankarin, Ruben Waaran nimessä kertoo jo tekstin iiseydestä.

Olen jämähtänyt tiettyihin dekkareihin. Murha kuuluu kuvaan, mutta sen kuvauksella ei saa mässäillä. Jo Reijo Mäen Vares on minusta liikaa tai Stieg Larssonit aivan liikaa.
Tiedän, olen pehmodekkaristi. Sitä en tiennyt, että kuulen ja näen satuolennon.

R ehdotti pientä kesälomaretkeä Englantiin.
Ajattelin heti, että mennään etelään, Torquay –Brighton sektorille, Agatha Christien maailmaan.
Yes, tykkään herrasmies Hercule Poirotista.
Kohde olikin Manchester ja sieltä vieläkin pohjoisempaan, Beatrix Potterin maisemiin The Lake District –alueelle.

Siellä me käveltiin, patikoitiin ja pyöräiltiin. Peter Rabbit mutusteli ruohoa lampaiden kanssa, varmaan myös jutusteli Benjamin Bunnysta, Tom Kittenistä ja Mrs. Tiggy-Winklestä. Hymyilin ja ajelin. Paikallispubissa kerroin R:lle havainnoistani. Hörppäys ja kulaus….joo, rakastan, rakastan. Suukko sinetiksi. Ihan kaikkea näkemääni ( ja kuulemaani) en kertonut. En viitsinyt koetella.

Illalla R pyysi katsomaan ikkunasta. Siellä se oli. Mennä mönki B & B:mme takapihan somassa puutarhassa. Meillä oli sinne  ”stunning view”. Nähtiin kasvimaa, ruusuinen kaariportti ja iltavieras. Mäyrä. Ilmiselvä Mr. Tommy Brock.
Ilkeä sadussa, mutta luonnossa symppis, ainakin näin etäältä nähtynä.  Herra kulki hiljaa, hitaasti keinuen ja olimme molemmat varmoja, että se vilkaisi ylös ja vinkkasi. Verhot heilahtivat ja huoneessamme kaikui kaksiäänisesti ”Hello, Mr. Brock”.
Olisi sangen epäkohteliasta olla vastaamatta tervehdykseen.

Dekkarimatkoilla kuljetaan kirjailijan/sankarin jalanjäljissä, onneksi, mutta satumaailmassa ollaan tarinassa mukana.
Tahdot tai et. Se on satumaista.