Aikamatka

May 15, 2013
parisuhde, perhe

Kuluneina parina kuukautena on ollut oikein tapahtumien reinkarnaatio, uudelleensyntymän suma. Tripp,trapp,trull, niitä on pumpsahtanut taas omaan pikku maailmaani. Niiden piti kuulua jo menneisyyteen. Toisin kävi. Osa tosin mutkan kautta.

On ollut sydänsurua, polttarit, autokoulunteoriakokeet ja ylioppilastunnelmaa.

F on kevään abi, mutta tulevan joulun yo. Silti sitä, koulunloppumistunnelmaa, on ilmassa. Näin tuomen kukkiessa ja sireenien tuoksuessa, sitä vaan fiilistelee. Omat tunteet nousevat pintaan. Ostin jo valmiiksi yo-servetit. En voinut pidätellä.

Kävin teoriakokeessa. Edellisistä on kolkytvuotta. Kyllä jännitti. Taas. Oli syytäkin. Pääsin läpi vasta kolmannella. Hitto, siellä oli erikoiskysymyksiä meille tuleville opeillekin. Niin, ja videopelitkin olisivat olleet opettavaisia. En pelaa. Okei, seli, seli.

Jarrut ovat paikallaan, niin sivupeili kuin valkoinen magneettikolmiokin. Mutta missä kuski ja ope??? Liian harvoin samassa paikassa. Näen mustia pilviä taivaanrannassa…

Sitten ne kiinnostavimmat, rakkausjutut. Vietettiin viime viikonloppuisen morsiamen polttareita. Siis kunnon polttareita. Perussetti. Puvustus, sauna ja Tallinna sekä ilo tulevaisuudesta. Jengi tosi nasta. Kansiosta tuli huippu. Kaasot olivat loistavat jo polttareissa. Se mikä nuoruudessa hävitään, niin rentoudessa ja kokemuksessa voitetaan. Polttarisankaritar sai sen sortin neuvoa, ettei ekana 50 vuotena pitäisi pulaan joutua.

”Sä et ymmärrä”, joopa joo. Kuka niitä toisen murheita oikeasti voikaan ymmärtää. F muutti takaisin kotiin. Sydänsuruja. Yritin mamma auttaa –linjaa, kerroin omat juttuni. F:n mielestä pohjat.

Menin ojasta allikkoon. Muistelin ne itse.

Mitä tuskaa olinkaan vuodattanut ja monet tunnit kyynelehtinyt. Kerran luulin, ettei koristetyynyni enää kuivu, vaan homehtuu. Voimat eivät riittäneet nessujen hakuun. Whitney Houston soinnut ja Gary Grantin ” An Affair to Remember”. Se on se elokuva, mihin viitataan leffassa ”Sleepless in Seattle”. Ne tehostavat itkua. Ajatuksethan menevät kaikilla suunnilleen samaa rataa; en enää koskaan rakastu/ihastu ja en enää vilkaisekaan miehiin. Alan runotytöksi/kissanaiseksi/urakeskeiseksi jne.

Onneksi tuli vilkaistua, tuli katsottua vähän pidempäänkin. Uskalsin, otin sen kuuluisan ”tietoisen riskin”. F:n kanssa eletään vaihetta aika. Se auttaa. Kokemusta on. Ja viisautta, etten lausu näitä sanontoja ääneen.

Vielä yksi tapahtuma menneiltä ajoilta. Auringon polttama selkä. Se on N:llä. Keinolla millä hyvänsä, vähän väriä päättäjäisjuhliin. Jotkut asiat ne eivät vaan muutu, vaikka en enää itse niissä kaikissa ole varsinaisesti mukana. Osaksi onneksi.

Sana ”enää” on kyllä aika hassu.

Se ei ole verbi, mutta täynnä toimintaa. Ilman sitä olisi haikea elää. Se kertoo jo koetusta. Hyvästä ja pahasta. Loputtomasta aikamatkasta.

Siinä kyydissä ei pitkästy.