Perintö

March 29, 2013
perhe

F muutti kotoa ja otti mukaansa mielestään kaiken tarpeellisen. Kun lapsuus/nuoruushuonetta vilkaisee, ei heti arvaisi, että siellä ei asuta. Vielä tuoksuu parfyymi ja vaihtopaita, siis se ”en mä laitakaan tätä”, lojuu maton ja osaksi tyhjennetyn lehtihyllyn välissä.

Se viestii huoneen hengestä. Huone elää välitilaa; puoliksi asuttu, puoliksi tyhjennetty.

Kyllä, ollaan ehdotettu, että mamma saisi työhuoneen. Ei, tyttö ei ihan vielä ole valmis luopumaan omasta tilastaan. Ehkä ei mammakaan oman tyttönsä kotipesästä. Aikaa, aikaa, sitä taidetaan tarvita. Jäämistöä voi kyllä alkaa raakkaamaan. Aloittaa voi vaikka laukkuröykkiöstä.

On laukkuja ja on laukkuja. Mamma tietää. On kokemusta. Eri materiaaleista, eri värisiä ja kokoisia sekä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Putsausoperaation raaka jako; lapsikassit kirpparille, mainoskassit tunkiolle ja kelpokassit siskolle. Ne parhaat, rakkaat ja yksi arvokassi ovat jo eriosoitteessa.

Silti laukkuja jää. Aivan liikaa. Ohjeistus on , ”ei saa heittää pois, tsekkaan kasat”.

Vilkaisen oman buduaarini laukkuja. Seinillä on täpötäysiä koukkuja ja puolikas elfa -torni pursuilee pussukkoita. Lattialle on pinottu kolme Nizzasta tuotua niinikassia. Yhdessä vielä pitsireunus. En ikinä voisi elää ilman sitä, niin ja tuota mustaa Milanosta, puhumattakaan konjakinvärisestä, muistojen (lue elämän läikkien) patinoimasta olkalaukusta tai hääpäivälaukusta. Viimeksi mainitun ostin Hietsun kirpputorilta 20 vuotta sitten. Jo kolmet häät se on ainakin nähnyt (ollut kahdesti lainassa), eikä yhtään eroa. Onnenkapistus. Jos jostain laukuistani luopuisin, menettäisin osan elämääni.

Muistoja, iloa, suruja, kehuja, tapahtumia ja tulevaisuuden kuvia.

Laukku on asuste. Viestin välittäjä. Se saattaa olla status, kantajansa arvomaailman mittari ja esteetikon arkipäivän piriste. On sillä käytännöllinenkin merkitys, mutta, mutta ja jep, jep. Minulla on merkkilaukkuja, pari tölkkien korkeista punottua, kukkaliinasta väsätty ja se, aika monella kädessä keikkuva ”kahvipakettikassi”.

Sekalaista seurakuntaa.

Laukku kertoo monasti enemmän emännästään kuin sen sisältö.

Luovuutta, sitä tarvitaan kun teet erilailla, kuin sanot eli millä perusteella voin pitää kaikki laukkuni kun toisen on karsittava. Avainsanani ovat eletty elämä ja säilytystilat.

Lopputulos; huoneesta voi joskus luopua, laukuista ani harvoin.

Laukkurakkaus on periytynyt äidiltä tyttärelle. Ja rakkaus voittaa aina.