Pähkinänsärkijä

Mennään kohti loppiaista, joten kodinilme arkistuu. Kellarista laatikot, pussit ja paketit, jonne huoneiden jouluvieraat taas pakataan. Haluaisin jo vähän vaihtaa ja uusia lookia ensi vuonna. Nuorimmainen katseli puuhiani ja tokaisi “et voi heittää osaa meidän lapsuutta pois”. No en voi, en tietenkään voi. Muovinen joulupukkikuvaelma sujahtii laatikkoon eikä jätepussiin. Vastahan sen lamppu oli mennyt rikki 8 vuotta sitten, mutta kun se on AINA ollut siinä pikkupöydällä.

Katselin paria tonttua, malli ruotsalainen ja tekomaa made in china. Peilin toisella laidalla ilahdutti afrikkalainen peltinen joulusydän ja toisella puollella ruotsalainen kankainen. Olkkarin ikkunatähti on intialaista käsityötä, eteisen lasipallo Nycin Manhattanilta ja käytävän ikkunan kaksi jouluaiheista lautasta Lissabonista. Ruokailuhuoneen suuri olkisydän on paikkakuntamme käsityöläisten markkinoilta. Olkipukit taitavat olla siitä ruotsalaisketjusta ja tuotantomaa tuntematon. Oli varmaan merkitty pakkaukseen.

Kuusi onkin sellainen sekametelisoppa, että sen varustukseen tiedän, etten voi kajota. Siellä roikkuvat prinsessapallot, saadut ja itsetehdyt koristeet sekä eri maankolkkien muistot. Jotkut tyylikkäät ja jotkut..hmm..vähemmän. Varmaa on, ettei meillä ole eikä tule lehtien esittelemää yksiväristä/yksiteemaista/yksinkertaista kuusta. Mutta kuusi on; suomalainen, luomu, tuoksuva, saaristolaiskuusi. Se on aina ylväsryhtinen, jonka oksille mahtuu pieniä, suuria, värikkäitä, kirkkaita, erimuotoisia, muovisia tai luonnonkuitusia joulunlähettiläitä. 

Mitäköhän meillä tapahtuisi, jos koristeemme alkaisivat elämään, niin että kansallisuudet tulisivat esille. Vähän niin kuin Tsaikovskin Pähkinänsärkijässä. Toivoisin, että näytöksessä olisi ainakin lumihiutaleiden tanssi ja kukkaisvalssi. Niistä pitävät kaikki; väriin tai kansallisuuteen katsomatta. 

Pakkaan kaikki koristeet. Yhdessä ne tekevät meidän joulun.