"Buongiorno! where are you from? You are not finnish, no?" Kyllähän se ilahdutti, mutta myös…
MRrrrrr R
Pukki toi erikoisen hienon lahjan. Tai oikeastaan mies sai sen ennen joulua työpöydälleen, toi kotiin ja antoi sen minulle saatesanoin ”Hyvää joulua! Voi laittaa kiertoon, jos et pidä”.
Arkiromanttista toimintaa. Tosijuhlat, Meku 50v, ovat ohi.
Jouluhan on joka vuosi.
Laatikko oli hieno. Musta, jämerä ja magneettilukollinen.
Sisältö epäilytti, ihmetytti, mutta miellytti. Se oli vain käyttöönottoa vaille.
Otin varaslähdön, joten aattona, ennen virallista lahjojenjakoa, saatoin siitä jo hehkuttaa.
Olin aivan myyty ultra-terävään ja pitkäikäiseen keramiikkaveitseen.
Se on kivan mallinen, pieni ja kätsy. Sillä leikkaa nätisti, jopa ilman roiskeita pikkaisen liian pehmeätä tomaattiakin.
Sipuli sulaa veitsen käsittelyssä ja lihanleikkuu ei koskaan ole ollut näin näppärää.
Se on kova, terävä, hajuton, kevyt ja helppo pestä.
Ulkonäky voi muistuttaa heppoista lastenkeittiön varustetta, mutta todellisuus on toista. Olen esitellyt veitsen lähiympäristölleni erinomaisena työvälineenä, mutta huolimattomasti käytettynä vaarallisena esineenä. Useaan otteeseen.
AAHHHH…… huuto kajahtaa ja mielessä (ehkä) jotain muuta, mutta mieheni ei juuri kiroile. Sitten kuuluu p….a. On siis tosi kyseessä.
”Ei mitään hätää”, ”kaikki ihan ok” ja ”kiitos, en tarvitse apua”, ovat lauseet mitä saan irti. Keittiöön tullessani, on jo vasemman käden etusormessa tarkistusvaihe päällä; ensiveri on valunut ja yhdessä todetaan, että sormenpää on paikoillaan.
Kyseessä on pieni, mutta syvä pistohaava.
Miehen ego on saanut sitäkin syvemmän viillon.
Hän oli ns. ohimennen avannut veitsellä pizzajauhepussia.
Helpottuneena suht pienestä haaverista, aloitan papatuksen. Kuin lapselle, kun huomaa, että taas selvittiin, vaikka ensin pelkää pahinta.
”En halua enää edes nähdä tuota veistä ”, ”heitä pois se” , hän tuskailee kuin varhaisteini, sillä haavahan on veitsen vika.
Sormea varmaan jomottaa, sillä äksyily ja harmittelu jatkuu, mikä ei ole hänelle tyypillistä.
”Kyllä haavoittunut karhukin voi käyttäytyä arvaamattomasti”, tuli vastaus ihmetykseeni. Mielikuvissamme karhut eivät varmaankaan vastaa toisiaan.
Mies pudotti veitsen ö-laatikkoon ja meni yläkertaan. Minä otin sen esiin ja jatkoin yläkertaan. Veitsi tosin jäi toiseen alakerran laatikkoon. Oven raosta näin Nigellan uudet herkut –ohjelman ja sängyllä pötköttävän turhautuneen miehen, joka piteli vasenta tassua ylhäällä, sydämmen yläpuolella. Hän näytti surkealta.
Huikkasin; ” Big bear, is there any room for Honey??”.
Haavat paranee ja karavaani kulkee. Tästedes kutsun blogissani tätä miestä isollakirjaimella R .
Related Posts
